Kuolleet sielut - elävä kieli

Sain tänään luettua loppuun Nikolai Gogolin Kuolleet sielut. En pitänyt tarinasta, mutta kirja oli opettavainen. Teksti oli nimittäin alkuperäisen, Samuli Suomalaisen (Samuli S.) vuonna 1882 tekemän suomennoksen mukainen. Teksti on elävä (sic!) muistutus siitä, miksi kielen pitää saada kehittyä:

Muutamat osoittivat erinomaisen suurta osan-ottoa Tshitshikow'lle. Niin suuren väenpaljouden siirtäminen oli heidän mielestänsä kamalata. Ruvettiin jo pahasti pelkäämään, että semmoinen väki kuin Tshitshikow'lla on, pian nostaa ilmeisen kapinan. Tähän vastasi polisimestari, ett'ei kapinata ole pelkääminen, sillä sen estämiseksi löytyy ispravnikka-kaptenin valta ja voima, ja ett'ei ispravnikka-kaptenin itsensä tarvitse lähteä liikkeellekään, lähettäköön vaan lakkinsa paikalle, niin jo tämä pelkkä lakki ajaa pöllyttää talonpojat aina perille astikka.